Vinksahtaneen saariston lapset

Jämähdän usein lukemaan samantyylisiä kirjoja ja kirjailijoita. Tällöin uusi kirjailijalöytö, jopa sellainen jolta haluaa lukea heti kaiken, on suuri tapaus.  

Viimeisin löytöni on ruotsalainen John Ajvide Linqvist, joka useimmiten tunnetaan pariinkin kertaan filmatusta Ystävät hämärän jälkeen -teoksesta. Tästä minäkin aloitin jatkaen kahdella muulla kirjalla. Ystävät hämärän jälkeen oli kiinnostava, samoin Kuinka kuolleita käsitellään, mutta suurimman vaikutuksen teki Ihmissatama. Linqvistin tapana on käsitellä suuria asioita kauhukirjallisuuden elementtien kautta. Kun vampyyrit ja zombit on jo käsitelty, Ihmissatamassa tarina kulkee meren ja aaveiden kautta käsitellen suljetun yhteisön keskinäisiä suhteita sekä yhteisen salaisuuden aiheuttamaa painetta. 

Ihmissatama on kauhua, jännitystä ja ihmiskuvausta yhdistelevä vahva kokonaisuus. Tarinan päähenkilö on oikeastaan Domarön saari, jolla ihmiset katoilevat ja meri käyttäytyy oudosti. Pidän Linquistin tavasta luoda henkilöhahmoja, joissa kaikissa on jotain pimeää. Ihmeellisin ja arvoituksellisin elementti on kuitenkin meri, oma rinnakkaismaailmansa.

Saaristolaiselämää pohtiessaan eräs henkilöistä toteaa Saariston lapset -kirjan pilanneen saariston. Tämän lastenkirjan ilmestyessä kaupunkilaiset rynnivät saaristoon etsimään opittua idylliä. Minulle taas Ihmissatama loi oman saaristomielikuvani ja halun päästä tähän kiehtovaan, synkkään paikkaan. 

Tervetuloa Domaröhon.