torstai 31. maaliskuuta 2011

Historiankirjojen chick-litiä

Laskinpas tässä, että olen kirjoittanut blogiin viidestä kirjasta. Kolmesta niistä on tietääkseni tehty elokuva. Kertooko tämä siitä, että elokuvatuottajat ovat hoksanneet hyvien kirjojen olemassaolon, käsikirjoittajilta on omat ideat loppu vai että lukumieltymyksiini vain sopivat kirjat, jotka on helppo kuvallistaa? 

Tietysti myös luettuani loppuun Kathryn Stockertin Piiat, päädyin tälle sivulle IMDBssä (hakiessani todistusainestoa kantaani, että Spiderman kolmosen blondi on sama tyttö, kuin The Villagen Ivy). Odotan kyllä, että näkisin Piiat elokuvana, ihan 60 -luvun nuorten kotirouvien tyylin sekä syvän etelän pikkukaupungin vuoksi. Pidin myös tarinasta.


Missisipin Jacksonissa 1960 -luvun alussa naisten elämälle on asetettu tarkat raamit. Mustille naisille opetetaan, miten valkoisissa kodeissa ollaan töissä ja valkoisille, miten napataan hyvä aviomies. Rotuerottelu on voimissaan, eivätkä valkoiset seurapiirirouvat anna apulaistensa syödä samassa pöydässä tai käyttää samaa kylpyhuonetta. Vanhakantaisen Missisipin ympärillä maailma kuitenkin muuttuu ja muutos leviää myös Jacksoniin.

Skeeter Phelanille ei rouvaselämä riitä, vaikka ympärillä pyöriikin koko ajan äiti huolehtimassa Skeeterin ulkonäöstä mahdollisten sulhaskandidaattien tapaamisen varalta. Ympäristöään ja ystäviään hieman ulkopuolelta tarkkaileva Skeeter alkaa nähdä rasistiset asenteet ympärillään ja alkaa kirjoittaa kirjaa kotiapulaisten elämästä. Vaarallinen hanke muuttaa lopulta Skeeterin ja kirjaan osallistuneiden naisten elämän.


Skeeterin lisäksi kirjan kertojina toimivat kotiapulaisina työskentelevät Aibileen ja Minny. Kolme kertojaa valaisevat aihetta erilaisista näkökulmista.

Kathryn Stockett on itse kotoisin Jacksonista ja kertoo loppupuheenvuorossa kirjassa olevan paljon hänen omaa kokemustaan ja todistamiansa asioita. Kirja onkin tarinansa lisäksi pätevä ajankuva 1960 -luvun Missisipistä ja naisten elämästä. Ja nimenomaan naisten, miehet esittävät aviomiesten ja isien sivurooleja. Rotuerottelu ja sen vaikutukset näytetään henkilöistä käsin hätkähdyttävästi. Ja tätä kaikkea on tapahtunut vielä, ei ihan minun, mutta ainakin vanhempieni elinaikana. Koko kirjan sanoma tulee alleviivattuna, kun Skeeter miettii heidän kirjoittamansa kirjan ajatusta:

"Mutta eikö se juuri ollut koko kirjan idea? Se, että naiset ymmärtäisivät: Me olemme vain kaksi ihmistä. Meidän välillämme ei ole paljonkaan eroa. Ei läheskään niin paljon, kuin olin kuvitellut".

Se mietelauseista, sillä vaikeista asioista huolimatta Piiat on oikeastaan aika kepeä kirja. Sellainen päiväkahvin ja kakun kanssa luettava, tavallaan.

Kuvat täältä. Niin, ja tekeväthän elokuvat myös blogin kuvittamisen helpommaksi. 

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Perjantaimusiikkia

Tenttiin lukemani International Postmodernism ja Mimesis aiheuttivat sen mallin aivojen ylikuumenemisen, että en minilomalla kotiseudulla lukenut kuin ohjeita leivonnaisiin, tuuheaan tukkaan ja hyvään elämään. 

Niinpä perjantain kunniaksi esitellään pari viime aikoina ahkerasti kuunneltua musiikkikappaletta.





Valitettavasti blogger ja minä emme löytäneet Just a boysta ihanaa musiikkivideota, mutta Youtubesta se kannattaa vilkaista. Näitä kuunnellessa, mainiota viikonloppua!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Balkan väkivallan varjossa

Kyllä ei ole blogi päivittynyt kovin tiuhaan tahtiin. Kiirettä on kuitenkin pitänyt ihan kivojen juttujen kanssa, aloitin nimittäin työt kirjakaupassa ja käynnistin graduprojektin uudelleen.

Toki olen myös vapaalla lukenut kirjoja. Juutalaisvainojen jälkeen on hyvä jatkaa uudemmilla sodilla, nyt siis muutama sana Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa -uutuuskirjasta.

Kirjassa Heikura, toimittaja itsekin, kuvaa Itä-Euroopan väkivallan vuosia päähenkilönsä sotareportteri Rakelin kautta. Rakel raportoi Romanian vallankumouksesta, Jugoslavian sisällissodasta ja Sarajevon piirityksestä, lähellä ajallisesti ja paikallisesti tapahtuneista asioista. Kirjan 1990 -luvun Balkan, etenkin Sarajevo, on hurja paikka, jossa jokainen taistelee hengestään ja sala-ampujien luodit rummuttavat katuja. Toki Rakel myös rakastuu ensin Romaniassa ja myöhemmin Unkarissa tapaamaansa Romeoon ja yhdessä pariskunta kiertää reportaasiretkillä ja hämmentävästi kesken kaiken alkaa selvittää  Budapestilaisesta asunnosta löytyvää Gallen-Kallelan maalauksen myymistä.

Lukijan pulssi tihenee Rakelin tähystäessä suojattomia taloja kiikaritähtäimen läpi, samoin sotilaiden pysäyttäessä toimittajat. Tavallaan Heikura romantisoi sotareportterin työtä, mutta toisaalta antaa siitä myös todenmukaiselta vaikuttavan kuvan. Kerronnasta huomaa, että Heikura haluaa kertoa alueen historian uudelleen, tietoiskuja tapahtumista on lukujen välissä ja upotettuna tarinaan. Toisessa aiheessa esitelmöinti häirtsisi, tässä se tukee ajasta muodostuvaa kuvaa.

Tästä alkaa tarina suosittelee sekä oppituokiona lähihistoriaan että pohdintaan syistä ja seurauksista.