Laskinpas tässä, että olen kirjoittanut blogiin viidestä kirjasta. Kolmesta niistä on tietääkseni tehty elokuva. Kertooko tämä siitä, että elokuvatuottajat ovat hoksanneet hyvien kirjojen olemassaolon, käsikirjoittajilta on omat ideat loppu vai että lukumieltymyksiini vain sopivat kirjat, jotka on helppo kuvallistaa?
Tietysti myös luettuani loppuun Kathryn Stockertin Piiat, päädyin tälle sivulle IMDBssä (hakiessani todistusainestoa kantaani, että Spiderman kolmosen blondi on sama tyttö, kuin The Villagen Ivy). Odotan kyllä, että näkisin Piiat elokuvana, ihan 60 -luvun nuorten kotirouvien tyylin sekä syvän etelän pikkukaupungin vuoksi. Pidin myös tarinasta.
Missisipin Jacksonissa 1960 -luvun alussa naisten elämälle on asetettu tarkat raamit. Mustille naisille opetetaan, miten valkoisissa kodeissa ollaan töissä ja valkoisille, miten napataan hyvä aviomies. Rotuerottelu on voimissaan, eivätkä valkoiset seurapiirirouvat anna apulaistensa syödä samassa pöydässä tai käyttää samaa kylpyhuonetta. Vanhakantaisen Missisipin ympärillä maailma kuitenkin muuttuu ja muutos leviää myös Jacksoniin.
Skeeter Phelanille ei rouvaselämä riitä, vaikka ympärillä pyöriikin koko ajan äiti huolehtimassa Skeeterin ulkonäöstä mahdollisten sulhaskandidaattien tapaamisen varalta. Ympäristöään ja ystäviään hieman ulkopuolelta tarkkaileva Skeeter alkaa nähdä rasistiset asenteet ympärillään ja alkaa kirjoittaa kirjaa kotiapulaisten elämästä. Vaarallinen hanke muuttaa lopulta Skeeterin ja kirjaan osallistuneiden naisten elämän.
Skeeter Phelanille ei rouvaselämä riitä, vaikka ympärillä pyöriikin koko ajan äiti huolehtimassa Skeeterin ulkonäöstä mahdollisten sulhaskandidaattien tapaamisen varalta. Ympäristöään ja ystäviään hieman ulkopuolelta tarkkaileva Skeeter alkaa nähdä rasistiset asenteet ympärillään ja alkaa kirjoittaa kirjaa kotiapulaisten elämästä. Vaarallinen hanke muuttaa lopulta Skeeterin ja kirjaan osallistuneiden naisten elämän.
Skeeterin lisäksi kirjan kertojina toimivat kotiapulaisina työskentelevät Aibileen ja Minny. Kolme kertojaa valaisevat aihetta erilaisista näkökulmista.
Kathryn Stockett on itse kotoisin Jacksonista ja kertoo loppupuheenvuorossa kirjassa olevan paljon hänen omaa kokemustaan ja todistamiansa asioita. Kirja onkin tarinansa lisäksi pätevä ajankuva 1960 -luvun Missisipistä ja naisten elämästä. Ja nimenomaan naisten, miehet esittävät aviomiesten ja isien sivurooleja. Rotuerottelu ja sen vaikutukset näytetään henkilöistä käsin hätkähdyttävästi. Ja tätä kaikkea on tapahtunut vielä, ei ihan minun, mutta ainakin vanhempieni elinaikana. Koko kirjan sanoma tulee alleviivattuna, kun Skeeter miettii heidän kirjoittamansa kirjan ajatusta:
"Mutta eikö se juuri ollut koko kirjan idea? Se, että naiset ymmärtäisivät: Me olemme vain kaksi ihmistä. Meidän välillämme ei ole paljonkaan eroa. Ei läheskään niin paljon, kuin olin kuvitellut".
Se mietelauseista, sillä vaikeista asioista huolimatta Piiat on oikeastaan aika kepeä kirja. Sellainen päiväkahvin ja kakun kanssa luettava, tavallaan.
Kathryn Stockett on itse kotoisin Jacksonista ja kertoo loppupuheenvuorossa kirjassa olevan paljon hänen omaa kokemustaan ja todistamiansa asioita. Kirja onkin tarinansa lisäksi pätevä ajankuva 1960 -luvun Missisipistä ja naisten elämästä. Ja nimenomaan naisten, miehet esittävät aviomiesten ja isien sivurooleja. Rotuerottelu ja sen vaikutukset näytetään henkilöistä käsin hätkähdyttävästi. Ja tätä kaikkea on tapahtunut vielä, ei ihan minun, mutta ainakin vanhempieni elinaikana. Koko kirjan sanoma tulee alleviivattuna, kun Skeeter miettii heidän kirjoittamansa kirjan ajatusta:
"Mutta eikö se juuri ollut koko kirjan idea? Se, että naiset ymmärtäisivät: Me olemme vain kaksi ihmistä. Meidän välillämme ei ole paljonkaan eroa. Ei läheskään niin paljon, kuin olin kuvitellut".
Se mietelauseista, sillä vaikeista asioista huolimatta Piiat on oikeastaan aika kepeä kirja. Sellainen päiväkahvin ja kakun kanssa luettava, tavallaan.
Kuvat täältä. Niin, ja tekeväthän elokuvat myös blogin kuvittamisen helpommaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti