tiistai 27. syyskuuta 2011

Kirjoista ja elokuvista

Kävin katsomassa keväällä lukemastani Ole luonani aina –kirjasta tehdyn elokuvan. Se oli hyvä.

Tunnelma oli sama kuin kirjassa, joskin elokuvassa korostettiin mielestäni enemmän ihmissuhteita ja Kathyn, Tommyn ja Ruthin kolmiodraamaa. Elokuva tuntui myös surullisemmalta sateisine maisemineen ja pitkine katseineen. Ehkä Ishiguron tyyli kirjoittaa on niin toteava, että lukija ottaa tilanteen yhtä itsestään selvänä kuin henkilötkin, eikä jää liikaa suremaan. 


Ennen olin  ei-se-mennyt-yhtään-niin-kuin-kirjassa –nillittäjä. Sittemmin olen päättänyt ottaa kirjat kirjoina ja elokuvat elokuvina.  ”Perustuu kirjaan” on vähän sama kuin ”perustuu tositapahtumiin”.  Eli vähän sinnepäin, muttei kuitenkaan sama eikä tarvitsekaan.

Kaikista lukemistani kirjoista en ole katsonut elokuvia tai elokuvista lukenut kirjoja. Mieleeni tuli kuitenkin muutama  onnistunut elokuvasovitus joiden kohdalla olen lukenut myös kirjan.

Ensin klassikkomatskua. Fight Club, Chuck Palahniukin yhteiskuntasatiiri iskee kuin nyrkki naamaan. Samoin myös David Fincherin ohjaamana elokuvana. Tässä tapauksessa näin elokuvan ensin, kirja löytyi sen kautta.


Uudempina kirja-elokuvakokemuksina Stieg Larssonin Millenium –trilogian ruotsalaisversiot toimivat. Jostain syystä ruotsalaiset tekevät tosin laatuleffoja muutenkin. Näiden kohdalla aloitin kirjoilla, elokuvat seurasivat ilmestyessään. Elokuvia ei ole siloiteltu liikaa, mikä kuuluu asiaan kirjojenkin rankkoja juttuja käsitellessä. Ja Noomi Rapace on ihana. Katsoin äsken Hollywoodversion ensimmäisen osan trailerin. Se oli hyvin … amerikkalainen. No, mitä muuta voi odottaa kun Mikael Blomkvistia esittää James Bond.


Niin ja tykkäänhän myös Pottereista. Luin aikoinaan kirjat heti niiden ilmestyessä, joten elokuvat tavallaan kuuluivat asiaan. Vaikka ohjaajat ovat vaihtuneet ja osien välillä on  tasoeroja, on elokuviin luotu onnistuneesti kirjojen tunnelma. Potterit on sellaisia hyvän mielen fantasiajuttuja, sunnuntaielokuvia.


Mistä kirjoihin perustuvista elokuvista te pidätte?

Kuvat: 1, 2, 3 ja 4.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Yliannostus kuolemattomia

Tiesittekö, että jos hukkaa kameran laturin, uutta ei haetakaan noin vaan liikkeestä vaan pitää tilata jokin megamonitoimilaturi joka maksaa hillittömästi ja saapuu todennäköisesti ensi vuonna?

Minä en. Siksi blogi toimii edelleen lainattujen kuvien voimalla. Oma laturini on joko a) Budapestissa, b) jossain tienpenkalla muuttolaatikosta pudonneena tai c) siellä minne kaikki kadonneet tavarat menevät.

Tekniikkaihmettelyn jälkeen ihmettelen myös kirjaa. Töihin tuli myyntiin pokkareina noita hypetettyjä Sookie Stackhouse -kirjoja ja pitihän ilmiöön sitten mielenkiinnosta tutustua.

En tajunnut sitä.

Lähtökohta on ihan mielenkiintoinen, ihmisten keskuudessa syrjittynä vähemmistönä elävät vampyyrit ja heidän suhteensa ihmisiin. En tiedä onko syynä yliannostus näitä vampyyrijuttuja (ei tosin niin paha kuin tällä kaverilla) vai hyvin vahva harlekiinimaisuus, mutta toteutus ei ollutkaan niin toimiva. Koska kirja ei ollut kovin paksu, tuli se kahlattua loppuun, mutta jatko-osia en himoinnut lukea.

Olihan siinä hetkensä kuten miljöö. Syvän etelän pikkukaupunki Bon Temps, jossa kuuma väreilee asukkaiden ajaessa pick-upeilla juomaan rapistuneiden kartanoiden terasseille jääteetä. Silti päiväkirjamainen kieli ja yksiulotteiset henkilöhahmot häirisivät liikaa. Tämä on varmaan sitä vampyyri-chik-litiä sitten, mutta  on niitä aivot narikkaan -kirjoja parempiakin. 

(Ja vielä siitä näistä kirjoista tehdystä sarjasta, True Bloodista: en tajunnut sitäkään.)

Kuva