torstai 21. huhtikuuta 2011

Oodi kirjastolle

Tulin juuri kirjastosta. Koska budjetillani ainoat kirjaostokset ovat lähtöisin alelaareista ja divareista, suurin osa lukemistani kirjoista on lainattuja. Osa kirjastojen viehätystä on samaa kuin kirppareilla ja divareissa: ei ikinä tiedä mitä on tarjolla. Tottunut kirjastohaukka tarkistaa ensin pikalainahyllyn ja palautukset uutuuksien varalta, sitten on vuoro epämääräisen kiertelyn.


Ensikosketukseni kirjastojen maailmaan sain ekaluokalla. Koska osasin jo lukea, pedagoginen ratkaisu tähän oli "lue sitten" ja suuren osan ekaluokkaa kökötinkin sitten koulun pienessä kirjastohuoneessa lukien Neiti Etsiviä ja ponitallikirjoja. Muistan myös, että kirjastohuoneen ikkunasta näkyi rakennustyömaa ja usein satoi. Eskapismia siis tarvittiin. (Täytyy tosin mainita, että oli siellä välillä muitakin saman kohtalon kokeneita lapsia.)



Kolmetoista vuotta myöhemmin muuttaessani Savonlinnaan toinen asia, jonka asunnostani huomasin oli se, että se sijaitsi kirjaston takapihalla. Ensimmäinen oli se, että talo olikin kadulle näkyvän upean vanhan köynnöskasviseinäisen talon takana sijaitseva ruma kerrostalo. Mutta siitä kiipesi minuuttissa aidan yli kirjastoon!

Tänään oli erityisen onnistunut kirjastokeikka. Kirjasto on tosin jo toinen ja sinne täytyy pyöräillä. Nyt kuitenkin pöydällä odottavat Bernhard Schlinkin Viikonloppu, Ian McEwanin Polte, Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina sekä Iida Rauman Katoamisten kirja. Näistä siis seuraavaksi. Lomasuunnitelmissa on lööbailua ja lukemista, ehkä siis hyvinkin pian.

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä kirjalöytöjä. Miekin lainasin tuon Iida Rauman teoksen. :)

    VastaaPoista
  2. Katsotaan mitä pidetään siitä :) Vaikuttaisi parin viikon takaisen Hesarin arvostelun perusteella ihan mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista