Ennakko-odotuksista poiketen en kuitenkaan ahmaissut Poltetta yhdeltä istumalta, vaan se odotteli aloitettuna pöydillä ja sohvannurkilla. Loppuun päästyäni totesin sen olevan toisaalta nerokas, toisaalta puuduttava. Lähtökohta on kiinnostava. Päähenkilö Michael Beard on Nobel -palkittu fyysikko, joka elää mennellä maineellaan ja hänen viides avioliittonsa on hajoamassa. Odottamattoman onnettomuuden ansiosta Beard pääsee hyödyntämään kollegansa aurinkoenergiaan liittyvää keksintöä omissa nimissään ja muuttumaan taas kiinnostavaksi tutkijaksi ja maailman pelastajaksi. Beardin tekemisiä seurataan vuodesta 2000 alkaen koko vuosikymmenen läpi. Pitkä aikajana on perusteltua, sillä liikkuuhan tiede välillä kovin jähmeästi eikä ihminenkään sen nopeammin kehitä itseään. Välillä tosin tuntui, että osan Beardin vaiheista olisi voinut hypätä ylikin.
Ilmastonmuutos on tämän ajan suuri aihe ja McEwan käsittelee sitä oivasti satiirisin keinoin. Itsekäs, opportunistinen ja nautinnonhaluinen Beard on jo itsessään allegoria ihmiskunnasta. Ihmisten toiminta rinnastetaan myös leviäviin homeitiöihin ja Etelänavalle tiedostavia taiteilijoita (sekä Beardia) kuljettavan laivan vaatehuoneen kaaokseen. Viesti tuntuu olevan, että miten ihminen voisi hallita maapalloa, kun ei hallitse edes omaa elämäänsä. Lopputulema on mielestäni kuitenkin toiveikas, sekä maailman että Beardin elämän suhteen. Myös tämän arvion lopputulos on parista miinuksesta huolimatta myönteinen ja suositteleva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti