tiistai 15. marraskuuta 2011

"Miksi me lakkaamme aikuisina uskomasta tarinoihimme?"

Otsikon kysymystä, sisaruutta ja sen merkitystä sekä elämää yleensä pohditaan Katriina Ranteen esikoisromaanissa Minä, sisareni.

Vuolteen neljä sisarusta Tuuli, Sade, Meri ja Usva kasvavat Noormarkussa tiiviisti yhdessä, mutta heidän elämänsä vievät eri suuntiin. Kirja jakautuu kolmeen osaan, josta ensimmäinen käsittelee sisarusten lapsuutta, toinen ja kolmas heidän aikuistumistaan. 

Kertominen ja tarinat ovat siskosten tapa hahmottaa elämäänsä ja maailmaa. Aina he eivät muista mitä tapahtui heille ja mitä siskoille. Koska neljän kertojan äänet ovat niin samankaltaiset, heidän mukaansa nimetyt luvut auttavat hahmottamaan kuka puhuu. Tosin välillä se unohtui, ehkä tarkoituksella. Tarina etenee näennäisen lineaarisesti, mutta kertojat poukkoilevat silti ajassa edestakaisin assosiatiivisesti. Aika myös hidastuu ja nopeutuu. Välillä kertojat analysoivat lumihiutaleiden ja uimareiden liikkeitä ja uppoutuvat pieniin kauniisiin asioihin pitkäksi aikaa, välillä taas kuukausia ja vuosia ohitetaan muutamalla lauseella.

Sisarusten välinen yhteys säilyy erilaisista elämistä huolimatta. Kokoontuminen jouluksi kotiin ja piparkakkutalon teko ovat vuosittain toistuvia, yhtenäisyyttä ylläpitäviä rituaaleja. Meilläkin muuten pyritään tekemään yhteinen piparitalo keittiöarkkitehdin pedantilla tarkkuudella mittakaavoineen päivineen, tosin viime vuosina sen on hoitanut lähinnä nuorin siskoni.

Kirjan kieli on kaunista, joskin välillä turhankin mahtipontista. Ehkä jo se, että kirja alkaa sen maailman luomiskertomuksella, kertoo paatoksesta jotain. Toisaalta kauneuden kautta maailmaa katsovien siskosten suuhun korulauseet sopivat. Vaikka kirja kuvaa tavallista elämää ja arkea, se tekee sen jotenkin satumaisesti. Vaikka kirjalla on mittaa viitisen sataa sivua, ei se muutamia jaksoja lukuunottamatta tunnu ollenkaan liian pitkältä. Joku perusuteliaisuus tuossa kantaa, sillä haluaahan lukiessaan tietää, mitä henkilöille tapahtuu ja minne he päätyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti